Kuka Hartikainen?

Esittely

Olen Vantaan Havukoskella jo lähes kymmenen vuotta asunut konetekniikan diplomi-insinööri, Vantaan kaupunginvaltuutettu ja Vantaa-Keravan aluevaltuutettu. Perheeseen kuuluu lisäkseni avovaimo ja kaksi kissaa. Olen saanut kunnallisissa luottamustehtävissä laajasti kokemusta julkisesta päätöksenteosta ja nyt on oikea aika siirtyä lisäksi valtakunnanpolitiikkaan.

Olen työskennellyt koko urani ajan yksityisellä sektorilla eri asiantuntijatehtävissä ja tätä kautta tunnen hyvin erilaisten yritysten tarpeet. Yritysten toimintakyvyn varmistaminen ja  uusien työpaikkojen luominen onkin erityisen lähellä sydäntäni. Suomi kilpailee koko ajan työpaikoista ja investoinneista naapurimaiden kanssa, kansallisen kilpailukyvyn kannalta on äärimmäisen tärkeää tehdä Suomesta houkutteleva maa kansainvälisille yrityksille. Tämä kehitys taas mahdollistaa veronalennukset.

Työnteko luo oikeaa hyvinvointia, ei himoverotus. Työnteon on oltava yksilölle aina kannattavaa ja tämän edellytyksenä on kannustava verotus. Verotuksen pitäisi kaikissa tilanteissa kannustaa tekemään enemmän töitä ja luoda ihmiselle edellytykset ottaa vastuu omasta elämästään ja valinnoistaan. Nykyisellään verotus on Suomessa kestämättömän korkealla tasolla ja myös verotuksen progressio on yksi maailman kireimmistä. Ei ole sattumaa, että joka vuosi lahjakkaita vastavalmistuneita ja ammattilaisia lähtee suurin joukoin kannustavamman verotuksen maihin. Tälle kehitykselle ja nykyiselle tasapäistävälle vasemmistopolitiikalle on saatava loppu. Kukaan ei vihaa niin paljon tavallista veronmaksajaa kuin vihervasemmisto.

Yksityisautoilijana koen tärkeäksi puolustaa tavallisen ihmisen oikeutta yksityisautoiluun. Suomen erityispiirteisiin kuuluvat pitkät etäisyydet vaativat käytännössä oman auton käyttöä eikä julkinen liikenne usein ole realistinen vaihtoehto. Polttoaineveron korotukset paitsi lisäävät tuotteiden kustannuksia, myös heikentävät työllisyyttä. Suomalaiset maksavat polttoaineesta Euroopan korkeinta hintaa ja tässä on kyse yksinomaan poliittisesta tahdosta. Monissa Euroopan maissa on alennettu polttoaineen hintaa verohelpotuksin. Tavallisen autoilijan riistäminen Vihreän dystopian varjolla on yksiselitteisen väärin. Bensapumpulla tulee muistaa, että kyseessä ovat Marinin eivätkä Putinin hinnat. Miksi autoilijan pitäisi kärsiä aina?

Luottamustehtävät:

Vantaan kaupunginvaltuutettu

Vantaa-Kerava aluevaltuutettu

Kaupunkiympäristölautakunnan jäsen

VTK Kiinteistöt Oy:n hallituksen jäsen

Terveydenhuollon palvelut-jaoston jäsen